manimal_instinct

etusivulle | trailerit | näytteet | julisteet | presskit | kuvat
tuotantotiedot | esitykset | yhteystiedot ja linkit | keskustelu


    PRESSKIT

    LEHDISTÖTIEDOTE JULKAISUVAPAA 1.9.2004 sivu 1/2

    UUSI SUOMALAINEN ROCK-DOKUMENTTI ENSI-ILTAAN
    RAKKAUTTA & ANARKIAA -ELOKUVAJUHLILLA

    Tuore kotimainen rockumentti Suburban Tribe Manimal Instinct saa ensi-iltansa tämän vuoden R&A -elokuvajuhlilla 18.9.2004. Suomalaisen metallin kärkikastiin kuuluvan Suburban Tribe -yhtyeen lähipiirissä vaikuttava Mika "Sepi" Seppälä on intohimolla ja rakkaudella seurannut yhtyeen kuudennen levyn Manimal (2004) valmistumista. Puolentoista vuoden aikana kuvatusta materiaalista on valmistunut dokumentti, joka näyttää bändin treenikämpällä hiomassa tulevia biisejä, studiosessioissa sekä keikkamatkoilla. Vaikka Manimal Instinct on tietenkin suunnattu yhtyeen faneille, voi sitä seurata helposti vaikkei bändiä ennakkoon tuntisikaan. Elokuva etenee pääosin kronologisesti kevään 2003 biisientyöstämisestä aina 2004 toukokuun haasttattelusessioihin, taltioiden MANIMAL -albumin kappaleiden syntyvaiheet. Elokuva etenee haastattelujen, treenien ja nauhoitusten kautta keikkabussiin huipentuen Manimal -kiertueen loppuunmyytyyn päätöskeikkaan Helsingin Nosturissa lopputalvesta 2004.

    Reilun tunnin mittainen elokuva sisältää musiikkia Manimal -levyltä, sekä neljä livetaltiointia yhtyeen alkuvuoden kiertueelta.

    Teksti: muokattu Rakkautta & Anarkiaa katalogin Johannes Kinnusen tekstistä

    DOKUMENTIN ÄÄNITYÖT
    MooseTools on 2003 perustettu äänen jälkikäsittelyyn erikoistunut studio Porvoossa. Lyhyen historiansa aikana MooseTools on ehtinyt suunnitella ja toteuttaa äänimaailmoja mm. tanssiteatterin parissa. Tämän dokumentin äänimateriaali on yhtiön ensimmäinen elokuvaan liittyyvä projekti.

    info@moosetools.net
    www.moosetools.net

    TEKNISET TIEDOT
    DV n. 1h 9min | ESITYSKOPIO: DVD | ÄÄNI: Dolby Digital 5.1 | KUVA: 1.85:1

    SUBURBAN TRIBE MANIMAL INSTINCT
    ALEC HIRST-GEE JANNE JOUTSENNIEMI ROOPE SIRÉN VILLE TUOMI
    Käsikirjoitus, leikkaus & ohjaus MIKA SEPPÄLÄ
    Tuotanto MIKA SEPPÄLÄ & SUBURBAN TRIBE
    Kuvaus MIKA SEPPÄLÄ & SUBURBAN TRIBE, SAMI JAUHIAINEN &
    MARTTI LINDHOLM & SIMOJUKKA RUIPPO
    Äänisuunnittelu, äänen jälkikäsittely & 5.1 miksaus
    PETRI MIKKONEN & KARI PÄIVÄRINTA & JARI MATTILA (MooseTools Studios)
    Musiikki levyllä Manimal (2004) EMI 07243 5980392

    LEHDISTÖTIEDOTE JULKAISUVAPAA 1.9.2004 sivu 2/2

    YHTEYSTIEDOT
    sähköposti (lisätiedot, haastattelupyynnöt / Mika Seppälä / Suburban Tribe):
    e-mail

    Manimal Instinct -dokumentin internet -sivut
    www.suburbantribe.com/dokumentti

    Helsinki Film Festival - internet -sivut | www.hiff.fi

    painokelpoiset kuvat
    www.suburbantribe.com/dokumentti/kuvat.html

    SUBURBAN TRIBE
    Suomalainen rock-yhtye Suburban Tribe on aina vältellyt lokeroitumista ja trendien seuraamista, sen sijaan yhtye on ollut johtaja omassa lajissaan jo yli kymmenen vuotta. Viimeisin julkaisu, MANIMAL päästettiin irti Suomessa tammikuussa 2004. Rouheilla pensselin vedoilla ja syvemmillä sävyillä väritetty albumi sijoittui ensimmäisellä listaviikollaan suoraan sijalle 2.

    www.suburbantribe.com

    DISKOGRAFIA
    Manimal (2004) EMI 07243 5980392
    Suburban Tribe (2001) EMI 07243 535947
    Elektro 57 (1998) Spinefarm SPI66CD
    Prime Time Collection (1998) Zen Garden GAR19
    Panorama (1997) Zen Garden GAR 12
    Purity (1995) Zen Garden GAR 6
    Primitive (1994) Zen Garden GAR 1

    OHJAAJASTA

    Mika Seppälä | filmografia (ohjaus):

    2003 BLUE IN THE FACE - THE LATE HOURS
    Musiikkivideo 2min 48sek | myös kuvakäsikirjoitus, kuvaus ja leikkaus www.bitf.net

    2003 DIVINE DECAY - SILENCE OF DECADES
    Musiikkivideo 4min 57sek | myös kuvakäsikirjoitus sekä osakuvaus ja -leikkaus
    www.divinedecay.com

    2003 SIIN OL' KILOMETRIT
    Dokumentti n. 30min | myös käsikirjoitus, kuvaus, leikkaus ja tuotanto

    2004 SUBURBAN TRIBE MANIMAL INSTINCT
    Dokumentti 1h 9min | myös käsikirjoitus sekä osakuvaus ,-tuotanto ja -leikkaus
    www.suburbantribe.com

    2004 DIVINE DECAY: LIVE DEAD SILENCE
    Konserttitaltionti n. 45min | myös leikkaus sekä osakuvaus ja -tuotanto


    Painokelpoisia kuvia >> KUVAT

e-mail
etusivulle | trailerit | näytteet | julisteet | presskit | kuvat
tuotantotiedot | yhteystiedot ja linkit | esitykset | keskustelu
www.SuburbanTribe.com

Copyright (c) 2003 - 2004 Mika "Sepi" Seppälä & Suburban Tribe. Kaikki oikeudet pidätetään. All Rights Reserved.