LEHDISTÖTIEDOTE JULKAISUVAPAA 1.9.2004 sivu 1/2 UUSI SUOMALAINEN ROCK-DOKUMENTTI ENSI-ILTAAN RAKKAUTTA & ANARKIAA -ELOKUVAJUHLILLA Tuore kotimainen rockumentti Suburban Tribe Manimal Instinct saa ensi-iltansa tämän vuoden R&A –elokuvajuhlilla 18.9.2004. Suomalaisen metallin kärkikastiin kuuluvan Suburban Tribe -yhtyeen lähipiirissä vaikuttava Mika “Sepi” Seppälä on intohimolla ja rakkaudella seurannut yhtyeen kuudennen levyn Manimal (2004) valmistumista. Puolentoista vuoden aikana kuvatusta materiaalista on valmistunut dokumentti, joka näyttää bändin treenikämpällä hiomassa tulevia biisejä, studiosessioissa sekä keikkamatkoilla. Vaikka Manimal Instinct on tietenkin suunnattu yhtyeen faneille, voi sitä seurata helposti vaikkei bändiä ennakkoon tuntisikaan. Elokuva etenee pääosin kronologisesti kevään 2003 biisientyöstämisestä aina 2004 toukokuun haastattelusessioihin, taltioiden MANIMAL -albumin kappaleiden syntyvaiheet. Elokuva etenee haastattelujen, treenien ja nauhoitusten kautta keikkabussiin huipentuen Manimal –kiertueen loppuunmyytyyn päätöskeikkaan Helsingin Nosturissa lopputalvesta 2004. Reilun tunnin mittainen elokuva sisältää musiikkia Manimal –levyltä, sekä neljä livetaltiointia yhtyeen alkuvuoden kiertueelta. Teksti: muokattu Rakkautta & Anarkiaa katalogin Johannes Kinnusen tekstistä DOKUMENTIN ÄÄNITYÖT MooseTools on 2003 perustettu äänen jälkikäsittelyyn erikoistunut studio Porvoossa. Lyhyen historiansa aikana MooseTools on ehtinyt suunnitella ja toteuttaa äänimaailmoja mm. tanssiteatterin parissa. Tämän dokumentin äänimateriaali on yhtiön ensimmäinen elokuvaan liittyyvä projekti. info@moosetools.net www.moosetools.net TEKNISET TIEDOT DV n. 1h 9min | ESITYSKOPIO: DVD | ÄÄNI: Dolby Digital 5.1 | KUVA: 1.85:1 SUBURBAN TRIBE MANIMAL INSTINCT ALEC HIRST-GEE JANNE JOUTSENNIEMI ROOPE SIRÉN VILLE TUOMI Käsikirjoitus, leikkaus & ohjaus MIKA SEPPÄLÄ Tuotanto MIKA SEPPÄLÄ & SUBURBAN TRIBE Kuvaus MIKA SEPPÄLÄ & SUBURBAN TRIBE, SAMI JAUHIAINEN & MARTTI LINDHOLM & SIMOJUKKA RUIPPO Äänisuunnittelu, äänen jälkikäsittely & 5.1 miksaus PETRI MIKKONEN & KARI PÄIVÄRINTA & JARI MATTILA (MooseTools Studios) Musiikki levyllä Manimal (2004) EMI 07243 5980392 LEHDISTÖTIEDOTE JULKAISUVAPAA 1.9.2004 sivu 2/2 YHTEYSTIEDOT sähköposti (lisätiedot, haastattelupyynnöt / Mika Seppälä / Suburban Tribe): manimalinstinct@suburbantribe.com Manimal Instinct -dokumentin internet –sivut | www.suburbantribe.com/dokumentti Helsinki Film Festival - internet –sivut | www.hiff.fi painokelpoiset kuvat | www.suburbantribe.com/dokumentti/kuvat.html SUBURBAN TRIBE Suomalainen rock-yhtye Suburban Tribe on aina vältellyt lokeroitumista ja trendien seuraamista, sen sijaan yhtye on ollut johtaja omassa lajissaan jo yli kymmenen vuotta. Viimeisin julkaisu, MANIMAL päästettiin irti Suomessa tammikuussa 2004. Rouheilla pensselin vedoilla ja syvemmillä sävyillä väritetty albumi sijoittui ensimmäisellä listaviikollaan suoraan sijalle 2. Diskografia * Manimal (2004) EMI 07243 5980392 * Suburban Tribe (2001) EMI 07243 535947 * Elektro 57 (1998) Spinefarm SPI66CD * Prime Time Collection (1998) Zen Garden GAR19 * Panorama (1997) Zen Garden GAR 12 * Purity (1995) Zen Garden GAR 6 OHJAAJASTA Mika Seppälä | filmografia (ohjaus): * 2003 BLUE IN THE FACE - THE LATE HOURS Musiikkivideo 2min 48sek | myös kuvakäsikirjoitus, kuvaus ja leikkaus www.bitf.net * 2003 DIVINE DECAY - SILENCE OF DECADES Musiikkivideo 4min 57sek | myös kuvakäsikirjoitus sekä osakuvaus ja -leikkaus www.divinedecay.com * 2003 SIIN OL' KILOMETRIT Dokumentti n. 30min | myös käsikirjoitus, kuvaus, leikkaus ja tuotanto * 2004 SUBURBAN TRIBE MANIMAL INSTINCT Dokumentti 1h 9min | myös käsikirjoitus sekä osakuvaus ,-tuotanto ja –leikkaus www.suburbantribe.com * 2004 DIVINE DECAY: LIVE DEAD SILENCE Konserttitaltionti n. 45min | myös leikkaus sekä osakuvaus ja -tuotanto