UUTTA SUBBARI MATERIAALIA TULOSSA
MO!
Halusin vain kertoa teille, että kevät on lähtenyt erittäin hyvin liikkeelle, bändi on taas aktivoitunut ja voimissaan, uusia biisejä syntyy taas ilman rutistusta, asiat siis tuntuvat luistavan... Viime vuoden keskityin oikeastaan muiden bändien tuottamiseen, en juuri omia juttuja edes kelaillut, ja tauko biisien tekemisestä teki selkeästi hyvää, nyt biisien teko maistuu mieluisalta ja helpolta. En ole laittanut mitään suodattimia väliin, annan kaiken soljua ulos sellaisenaan miettimättä mitään toissijaista ja ylimääräistä, kuten tyyliseikkoja tai "sopii/ei sovi subbareille"-tyyppisiä keloja. Myös muut äijät on liekeissä, treenattuna on nyt viisi uutta kipaletta, ja Alecilla ja Eugellakin on omia biisejä takataskuissaan. Ville tuli juuri lataamasta akkuja landeltaan ja Rode Pietarista, jos vaikka uusia kaikuja mukanaan olisivat molempainen tuliaisiksi tuoneet..
Sovituspuolella onkin ihan uusi tilanne, meillä kun on ensimmäistä kertaa kitarasankarikaksikko Euge ja Rode bändissä, eli nyt voimme jo treenivaiheessa kehitellä rikkaampia kitarajuttuja kahdelle kepille entisen yhden sijaan. Euge on jo parin vuoden yhteiselon aikana hitsautunut luonnolliseksi osaksi bändiä, mutta nyt kun alettiin treenata uusia biisejä, tajusimme, että kaksi kitaristia avaa meille ihan uudet ovet.
Jos en nyt ihan mahdottomia lupaile, niin ainakin uskoisin, että syksyn aikana joudamme studioon jos vaikka saisimme levyllisen valmiiksi ennen vuoden vaihdetta ja plätyn pihalle alkuvuodesta 2009, tämä on meidän suuri yksi-vuotis suunnitelma tehdäksemme maailmasta ihan vähän taas paremman paikan...
Palaan asiaan kun muistan ja ehdin!
janne
P.S. Pieni Suuri Asia! Kun menette löhöilemään puistoihin, viekää mukananne mitä olette tuoneetkin, ROK!
BIOGRAFIA
Suburban Tribe julkaisi kokoelmalevyn 21.3.2008. "Recollection"-albumi sisältää 16 Suburban Tribe -helmeä vuosilta 2001-2007, eli ajalta, jolloin laulaja Ville Tuomi on ollut bändin vokalistina.
Kokoelma sisältää myös kaksi uutta kappaletta, joista toisella Suburban Tribe coveroi Genesiksen entistä keulahahmoa Peter Gabrielia. Rankalla kädellä sovitettu Gabrielin klassikkobiisi "Shock The Monkey" teki vaikutuksen myös itse säveltäjään. Gabriel innostui kappaleesta ja antoi poikkeuksellisesti luvan julkaisuun kuultuaan kappaleen. Myös uuden sinkkubiisin video on kunnianosoitus alkuperäiselle 80-luvun klassikkovideolle.
Shock The Monkeyn lisäksi toinen uusi kappale kokoelmalla on ensimmäiseltä Subbari-levyltä kotoisin oleva "Sunflower", joka kuullaan nyt Ville Tuomen versioimana. Uusissa kappaleissa on mukana myös yhtyeen uusi jäsen. Subbareiden kiertuekitaristi on vakiinnuttanut paikkansa orkesterissa, joten studiossa oli mukana myös Euge Valovirta.
Recollection-kokoelman special-version DVD:llä pääsee myös herkuttelemaan 69-minuuttisella Suburban Tribe -dokumentilla. Ennenjulkaisemattomassa Mika "Sepi" Seppälän "Manimal Instinct" -dokumentissa seurataan Subbareiden Manimal-levyn tekoprosessia ja keikkakiertuetta vuosina 2003-2004. Samalle DVD:lle on koottu myös yhtyeen viisi parasta videota, Complications, Oil And Water, Frozen Ashes, Silent Rain sekä uusi Shock The Monkey -video. Uuden videon on ohjannut Pasi Takula. "Koska Shock The Monkey onnistui niin hyvin, ajattelimme tehdä myös videosta coverin" toteaa Suburban Triben Ville Tuomi. "Recollection on hieno tilinpäätös kolmesta viimeisestä levystä, ja kaksi uutta biisiä jyräävät ihan sadistisella draivilla".
Lisätietoja dokumentista:
Manimal Instinct
Pressikuvia:
www.mediakirjasto.com
iRevolt Now! bio:
www.suburbantribe.com | YHTYE